Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiö sr
HH-Taidekokoelmat tekee yhteistyötä Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiön sr kanssa lainaamalla omia taulujamme säätiön näyttelyihin. olemme myös vuokranneet säätiön tauluja omiin näyttelyihimme. Hannu Huitti on toiminut säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2021 lähtien.
Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiö sr on taiteilija Ilmari Huitin kuoleman jälkeen hänen määräyksestään vuonna 167 perustettu itsenäinen säätiö.sen tehtävänä on säilyttää Ilmari huitin sille testamenttaamia maalauksia ja muita tavaroita. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö järjestää töiden näyttelyitä, kerää ja tallettaa hänen taidettaan sekä muuta häneen liittyvää aineistoa. Se voi ottaa vastaan myös lahjoituksia.
Ilmari Huitti oli taidemaalari, joka syntyi Karkkilan Vaskijärvellä ja eli siellä koko ikänsä 1897-1960.
Häön pääsi nuorena kuvanveistäjä Alpo Sailon oppiin ja heti sen jälkeen Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun Ateneumiin. Sieltä hän valmistui kurssinsa priimuksena ja elätti itsensä ammattitaiteilijana. Ilmari Huitin isä Kaarle Huitti oli kotoisin kotitilaltamme Lopelta Hunsalan Huitilta.
Lisätietoja Ilmari Huitista ja Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiöstä löydät . Ilmari Huitin teoksia on jatkuvasti esillä Karkkilassa Suomen Valimomuseon Huitin Taidehuoneessa vaihtuvissa näyttelyissä. Niitä on usein myös Aseman Taidelaiturin seinillä.

